Niin on, jos siltä näyttää! Todellisuus ja totuus... No joo, laitanpa esimerkin joka kertoo paljon.
Erään alkukantaisen afrikkalaisheimon raskaaksi tulleet naiset sitovat vyötärölleen punaisen huivin. Miksikö niin tekevät? Jotta tulossa oleva lapsi ei syntyisi suun kautta. Ja konsti on todella toimiva, he eivät ole ikinä kuulleet heimoon syntyneen yhtään lasta suun kautta!
On siis tosiasia, että punainen huivi tekee tehtävänsä, näin uskovat heimon naiset, se on heidän todellisuuttaan, mutta se ei ole totuus.
Ja sitten siirryn Afrikasta omaan todellisuuteeni, Kauniaisten ulkoilupolulle. Eikä se ole yhtään Afrikan polkuja huonompi. Seikkailen myös lähiseudun luonnossa, vanhoissa metsissä...kuulostaa epäilyttävän kiinnostamattomalta aiheelta, mutta on seurausta pähkinänkokoisissa aivoissani tapahtuneesta liikehdinnästä. Ja mun aivoni on aika arvaamaton alue, pukkaa välillä silkkaa sontaa, ja toisinaan taas ei. Siis oman arvioni mukaan, saatan iskeä kuuppaani ikimännyn kupeeseen omine arvioineni.
Nuuksion luonnonsuojelualueella oli nähty emokarhu kolmen pentunsa kanssa. Sittemmin kävi selväksi, että ihmisten on vaikea erottaa karhu ilveksestä. Tästä voisin päätellä, että lajimääritys voi olla hankalaa jos lammen rantavedessä lipuu joutsen, ja rantalepikossa oksalla istuu kottarainen. Lehden huomisessa numerossa kerrotaan kottaraisen kylpeneen suonsilmässä ja joutsenen visertelevän lepän oksalla.
Ystäväni kanssa tarvottiin lumisella metsäreitillä ja hiljennyimme hetkeksi kuuntelemaan luontoa. Titityy...tiedättehän!
Hangen alla olevat kivet voisivat olla talviunilla olevia karhuja...! Mietimme tilannetta, jossa olisimme kasvotusten karjahtelevan karhun kaa, sellaisen kolmen metrin korkeudella olevan pedon hampit voisivat olla pelottavia, ainakin jonkun mielestä. No juu, me toimisimme omalla persoonallisella tavallamme. Tietenkin petoa kunnioittaen, sitä ei pidä mennä loukkaamaan, antaa sen uskoa oman itsensä mahtavuuteen!
- No mitäs nalleherra! Sanoisin lempeällä äänellä. - Näytät olevan ihan täpinöissäsi, tuu nyt kuitenkin alas, please! Meistäkö nyt noin innostuit?
-Kato kuule, mehän ymmärretään, että herrat kiinnostuvat meistä, joten se ei oo mikään uusi ilmiö. Ovatpa joskus kovinkin päällekäyviä, mitä lie mielissä niillä ollut...? Mutta tiiätkö mitä? Just nyt on hoppu saada tää lenkki tehtyä, tehtäiskö nyt niin, että me annetaan sulle meidän kännykkänumerot, ja kuule, soitat meille nyt iltapäivällä, ja me tullaan vuorenvarmasti treffaamaan sua tänne, ja katotaan sitten, mitä kivaa keksitään. Sopisko sulle tällainen säätö?
Nalleherra karjahteli pettyneenä, mutta siinä pullistellessaan se ei huomaisi, että me kipaistaisiin sellaiseen intervallikiitoon, hanki pöllyten takanamme.
Ei se kai huomannut, ettei saanut niitä kännynumeroitammekaan, mutta mitäs ei ollu tarkkana, hitto. Samanlaista sakkia kaikki miehet. Ne ajattelee yhtä asiaa kerrallaan.
Silleen me funtsattiin ystäväni kanssa tehdä, jos siis kiukkuista karhua tulisimme vahingossa häirinneeksi.
(Tällaista mä en todellakaan suunnitellut kirjoittavani, ihan asiallista tietoa luonnontilaisesta metsästä piti kirjoittaa. Helvetti, ikinä tiedä etukäteen, mihin ajatus törmäilee. Mutta jos vaan onnistun jatkamaan tähän saman jutun perään hiukan myöhemmin, siis jos osun oikeaan paikkaan...jonkin verran on ollut vaikeaa. Pyytäisin Luojaa katkaisemaan kirjoittamiseni aina ajatuksenkin katketessa, mutta ei se mua koskaan oikein oo kuunnellut. Silkasta kohteliaisuudesta kirjoitin nimensä kuitenkin isolla alkukirjaimella, ettei tarvii kenenkään pillastua huonosta käytöksestä!)
Jatkuu...
